sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Aatonaatto

Toissapäivänä matkattiin pakkasen saattelemina joulun viettoon Itä-Suomeen. Nyt vain nautitaan olostamme sekä joulun tunnelmasta. 


Aatonaattoon meillä kuuluu riisipuuro, joulukuusen koristelu, viimeiset ruokavalmistelut huomista varten ja ennen kaikkea leppoisa oleskelu sohvalla koko jengin voimin. 


Joulukuusi rakentuu joka vuosi yhtä perinteisesti, väreinään kulta ja punainen.  Kuusi nostetaan edellisenä iltana sisälle sulamaa ja levittämään ihanaa tuoksuaan. 


 Aamulla kaivetaan esiin koristeet, ensimmäisenä ripustusvuorossa ovat valot.


Sitten kultanauhat ja latvatähti...


...lopuksi muut koristeet...


...ja aina siitä tulee yhtä kaunis.

 Rauhallista aaton odotusta
-A

ps. Palaan saamaani tunnustukseen illemmalla.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

19.12.

"Tässä pienessä aavetarinassa olen koettanut herättää henkiin erään ajatuksen haamun, jonka tarkoituksena ei suinkaan ole saattaa lukijoitani suuttumaan, ei itseensä, toisiinsa, jouluun eikä minuunkaan. Kummitelkoon se heidän kodeissaan mukavalla tavalla, älköön yksikään heistä tahtoko sitä haudata."
-Charles Dickens-
Joulukuussa 1843


Kuten joku jo saattoi arvatakkin, kävin tänään katsomassa Tampereen teatterissa Saiturin Joulu-näytelmän. Näin jouluihmisenä odotin näytelmältä paljon, enkä todellakaan joutunut pettymään. Näytelmä oli upean taianomainen aina viimeistä piirtoa myöten. Lavastaja ja puvustaja olivat tehneet hyvää työtä, mutta kaiken kruunasi ehdottomasti Ilkka Heiskasen näyttelijäntyö Scroogena. Suosittelen!



"Scrooge oli enemmän kuin sanansa mittainen mies. Hän toteutti kaikki lupauksensa ja teki vielä paljon muutakin. Hänestä tuli niin hyvä ystävä, isäntä ja ihminen, että koko kaupungista ei löytynyt hänen veroistaan, eikä löytynyt mistään muustakaan kaupungista, kylästä tai kauppalasta koko hyvässä maailmassa."

Kaikki kuvat lainattu täältä.

Voi sitä joulun taikaa!
-A

maanantai 17. joulukuuta 2012

Iloinen yllätys

Blogissani odotti tänään iloinen yllätys. Olin saanut kommentin, että Yle Puheen Bloginautti oli valinnut piparkakkutaloni joulublogien kauneimmaksi. Tämän aamuisessa lähetyksessä Bloginautti tutkaili erilaisia joulusta kertovia blogeja ja valitsi niistä tarkempaan syyniin omani lisäksi myös Tuo ääni tiukujen, Pakollinen joulu, Lumiukon joulu ja Tähtien tuiketta blogit. Minun blogini radiossa! Enpä olisi aivan heti tällaista päivää uskonut näkeväni.


Bloginautille talostani tulee kuulemma mieleen vanha kivikirkko ikkunamaalauksineen ja kellotapuleineen. Itse en aamulla lähetystä kuunnellut, mutta onneksi se löytyi Yle Areenasta ja pääsin sieltä lähetyksen pätkän jälkikäteen kuuntelemaan.


Ilahdutin itseäni tänään myös ensimmäisillä joulukukilla. En malttaisi odottaa nuppujen aukeamista ja huumaavan joulutuoksun leviämistä ympäri kotia. 


Toivottavasti tekin olette ilahtuneet tänään jostain
-A

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

16.12.

Joulukuu on kulunut kuin siivillä, tänään vietettiin jo kolmatta adventtia. Meillä se sujui rauhallisissa merkeissä.


Rauhallista iltaa
-A


torstai 13. joulukuuta 2012

13.12.

Tänään on juhlittu Luciaa, valon tuojaa. Lucian päivää on meillä Suomessa vietetty aina 1930- luvulta lähtien. Vuonna 1950 Hufvudstadsbladetin aloitteesta valittiin ensimmäistä kertaa Lucia-neito ja järjestettiin rahakeräys. Tämän vuoden Valon tuojaksi on valittu Julia Hanhikoski, joka kruunattiin Luciaksi muutama tunti sitten Helsingin Tuomiokirkossa. Ehkä vielä joku vuosi pääsen itsekin katsomaan Lucia-kulkuetta. 

Kuva lainattu täältä
Alkujaan Pyhän Lucian, sisilialaisen marttyyrin, muistopäivä tuli Suomeen Ruotsista, missä päivää juhlistettiin jo 1700-luvulla kartanoissa ja pappiloissa. Lucian päivän toivat Suomeen ruotsinkielisten emäntäkoulujen ruotsalaissyntyiset opettajat. Vähitellen juhlapäivän vietto levisi oppilaiden perheisiin ja sitä kautta muuallekin. Ruotsissa ensimmäiset Lucia-äänestykset ja kulkueet järjestettiin jo 1920- luvulla. Sotien jälkeen Lucia-äänestyksistä ja -kulkuesta tuli Suomessakin hyväntekeväisyystapahtumia, joita järjestettiin ympäri maata.

Kuva lainattu täältä
Legendan mukaan Lucia surmattiin, kun tämä kieltäytyi luopumasta uskostaan. Toisen version mukaan Lucia uhrasi silmänsä ja lähetti ne kosijalleen, joka oli niihin kovin ihastunut. Neitsyt Maria antoi Lucialle uudet silmät, näin Luciasta tuli näkövammaisten ja sokeiden suojelija.

Lucia-neidon puku on puhtaan valkoinen, lukuun ottamatta punaista vyötä, joka muistuttaa marttyyrikohtalosta. Hiuksillaan hän kantaa puolukkaseppelettä, jossa on seitsemän kynttilää. Tämä valon lähettiläs kantaa kynttilää myös kädessään ja laulaa sävelmää Pyhä Lucia.
 
 
 Tunnelmallista iltaa
-A
 

tiistai 11. joulukuuta 2012

Arkkitehtina kerran vuodessa

Maalailin haaveissani kuvaa isosta ja koristeellisesta kartanosta, joka on täynnä pieniä yksityiskohtia. No, aivan sellaista ei tänäkään jouluna syntynyt, mutta syntyi sentään jotain. Enkä ole ollenkaan tyytymätön lopputulokseen. Pienestä mökistä torneineen tuli oikein sympaattinen.





 Kokeilin ensimmäistä kertaa tähdä ikkunoita sulattamalla muotilla tehtyihin reikiin karkkeja. Sanoisinko, että ihan hyvä lopputulos näin ensikertalaiselta. Taidan kuitenkin ensi kerralla tyytyä liivatelehtien liimaamiseen, jos ikkunoihin lasit haluan.




Ehkä sitten ensi vuonna jotain suurempaa, hienompaa ja....

Mukavaa iltaa
-A

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Joulutori

Tampereen Joulutori avasi porttinsa jo keskiviikkona, mutta minä ehdin ihastelemaan joulutunnelmaa vasta tänään. Ja nytkin vain hyvin pikaisesti. Tuonne on lähdettävä joku päivä ajan kanssa, ihan vain katselemaan ja fiilistelemään kauniitä esineitä sekä ihania tuoksuja.


Joulutorille tunnelmaa loihtivat niin kotimaiset kuin saksalaisetkin kauppiaat. Tori on avoinna aina aatonaattoon saakka. Enemmän tietoa torin tapahtumista löydät täältä.




Tunnelmallista iltaa
-A

torstai 6. joulukuuta 2012

6.12.


Pakkanen paukkuu ulkona, joten mikä olisikaan parempi tapa viettää päivää kuin leipominen jouluradion tahdissa. Pipareiden paistaminen itsenäisyyspäivänä on muodostunut minulle jo perinteeksi. Kohta pääsen nauttimaan glögistä ja pipareista, linnanjuhlia unohtamatta.






Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa teille kaikille!


-A

maanantai 3. joulukuuta 2012

Joululaulusuosikkini

Kovin moni joulubloggailija on jo samankaltaisen postauksen tehnyt, mutta ajattelimpa minäkin jakaa kanssanne suosikki joululauluni. Omissa valinnoissani myös artistilla on suuri merkitys siihen, pidänkö laulusta vai en.


Viktor Rydberg kirjoittama ja Valter Juvan suomentama Tonttu on ollut suosikkini aina. Sanat ovat kovin suomalaiset, haikeatkin. Vesa-Matti Loiri on kappaleelle mitä parhain tulkitsija. Sopii muuten mainiosti vallitsevaan säähän. Talvi tuli oikein ryminällä ainakin tänne Pirkanmaalle.



The first noel on mielestäni kaunis joululaulu. Tässä karismaattisen Helmut Lottin esittämänä, vaikka kuorosovitushan tämä on alkujaan ollut.  



Rocking Around The Christmastree on kuulunut menevämpien joululaulujeni top viiteen lapsuudesta lähtien. (Yksin kotona elokuvilla on ehkä ollut osuutta asiaan.) Fiftari bändi The Baseballsin sovitus kappaleesta on mainio.


Michael Buble valloitti sydämmeni viime jouluna ilmestyneellä joululevyllään. Have Yourself A Merry Little Christmas on kaikessa amerikkalaisuudessaan valloittava.

Mikä on sinun suosikki joululaulusi?

Mukavaa iltaa
-A


lauantai 1. joulukuuta 2012

1.12

Ensimmäinen luukku :)
Joulukuun ensimmäinen aamu valkeni lumisena. Lunta olenkin odotellut jo kotvasen aikaa. Toivottavasti tämä pysyisi maassa vielä pitkään. 


Oma iltani jatkuu tästä eteenpäin kovin jouluisissa merkeissä. Menen ensimmäistä kertaa elämässäni katsomaan balettia ja mikä olisikaan parempi tarina näin joulukuun kynnyksellä kuin iki-ihana Pähkinänsärkijä. 


Mukavaa iltaa
-A


perjantai 30. marraskuuta 2012

Ihan kohta

on joulukuun ensimmäinen päivä. Sen kunniaksi meillä herkutellaan tänään oikein urakalla. Pöydälle on jo vaihdettu joululiina ja sen päälle katettu iso kasa suklaakonvehteja sekä juustoja. Kaiken kruunaa juuri nyt TV5:llä alkava joululeffa Loistavat naapurit. 


Myös joulukalenteri pulmani ratkesi. En harmikseni saanut partiolaisten kalenteria, mutta sen paikan korvaa tänä jouluna loistavasti ihana Kunnaksen kuvakalenteri. Mitäköhän ensimmäisestä luukusta paljastuu?


Makoisaa iltaa
-A

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Joulukalenteri vinkkaus

Hetken päästä on joulukuun ensimmäinen päivä. Eikä minulla ole vielä ainuttakaan joulukalenteria! Omaan joulunodotukseeni on perinteisesti kuulunut partiolaisten adventtikalenteri sekä pienillä yllätyksillä täytettävä kalenteri, jonka olen saanut ollessani aivan pieni. Tänä vuonna joulukuu on kuitenkin päässyt yllättämään, eikä kumpaakaan vielä näy. Onneksi minulla on sentää muutama päivä aikaa korjata tämä harmillinen tilanne, sillä eihän joulu tule ilman joka aamu aukeavaa luukkua. 

Kuva lainattu täältä
Haluaisinkin tässä vinkata erääseen blogimaailmasta löytyvään joulukalenteriin. Tässä oiva kalenteri vaikka oman luokan tai lapsien kanssa seurattavaksi ja väriteltäväksi. Yhtään Unnaa ja Annua tuntien, luvassa on varmasti paljon kaikkea hauskaa ja jouluista.

Värinauttien joulukalenteri

Odottavin terveisin
-A





maanantai 26. marraskuuta 2012

Huovutettu saippua

Reilu viikko sitten ihailtiin Suomen kädentaidot messuilla saippuoita, joiden ympärille oli huovutettu villaa. Näistä innostuneena ja erään "tilauksen" saaneena päätin kokeilla itsekkin. Helppoa, mukavaa ja terapeuttista puuhaa.

Itse huovutin villan sisään tervasaippuoita, mutta mikä tahansa palasaippua käy. Huovutussaippuana käytin Marseillesaippuaa.


Pyöritin ensin villaa muutaman ohuen kerroksen ristiin rastiin saippuan ympärille.  Tämän jälkeen kastelin villan varovaisesti lämpimällä vedellä. Kun villa oli kastunut kauttaaltaan lisäsin hieman saippuaa ja aloitin huovuttamisen. Ensin hellävaroen ja kun villa hieman huopuu voimakkaamin hieroen.



Värejä voi lisätä oman maun mukaan.



Sain myös pienen "apupojan"

 Kun villa on huopunut tiukasti saippuan ympärille, koko komeus huudellaan kylmällä vedellä ja kuivataan enimmät vedet pyyhkeellä painelemalla. Tämän jälkeen saippuat jätetään ilmavaan paikkaan kuivumaan. Käytössä villa huopuu aina vain tiukemmin palasaippuan ympärille, eikä märkä saippua suttaa lavuaarin reunaa.

Saippuoiden teon ohessa kissat saivat myös muutaman uuden lelupallon.

 Näitä voisi tehdä enemmänkin, vaikka pukinkonttiin. 

Pehmoiset terveiset!
-A




sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Hiippalakkeja

Jouluaattoon on vajaa kuukausi ja ensimmäiset hiippalakit ovatkin jo uskaltautuneet esiin kolosistaan. Saas nähdä kuinka nopeasti muut seuraavat perässä. Meillä on ollut perinteenä, että joulukoristeet kaivetaan esiin ensimmäisenä adventtina. Tämä vuosi toi tullessaan siis uusia tapoja, sillä ensimmäiset joulujutut ovat olleet kodin piristyksenä jo muutaman päivän.

 
Nämä kaverukset löytyivät kauppahallista
Tämä puolestaan syntyi eräänä aamuna yliopistolla.
En muistanutkaan kuinka mukavaa neulahuovuttaminen on. Voi olla että Tähti-tonttu saa kavereita lähipäivinä :)

Leppoisaa sunnuntain jatkoa!
-A

lauantai 24. marraskuuta 2012

Tunnustus ja muuta mukavaa

Jouluaattoon on tasan kuukausi, syksy on mennyt todella nopeasti! On mukava huomata, että blogi on elänyt omaa elämäänsä minun kiireistäni johtuvasta hiljaiselostaan huolimatta. Vastailen jättämiinne kommentteihin mahdollisimman pian. Toivotan myös kaikki uudet lukijani lämpimästi tervetulleiksi!

Sydäntäni lämmitti myös tunnustus, jonka olin saanut Santralta. Kiitos!





Tunnustuksen luonteen mukaisesti, minun tulee valita viisi blogia, joille haluan jakaa tunnustuksen eteenpäin. Omat valintani kohdistuivat mielenkiintoisiin ja kauniisiin blogeihin, joita seuraan.

Kun joulu on
Tuike
Joulumanteli
Turun Tilda
Sjarmerende jul

Tässä säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille jätit tunnustuksen, antavat sen eteenpäin.

Sitten niihin muihin mukaviin 

Sain hetki sitten tuliaisia vierailta mailta. Ja voin kertoa, että tämän suklaarasian sisältö ( syksyn ensimmäinen rasia muuten) oli maultaan jotain aivan muuta kuin perinteiset Pandat tai Fazerit. Mikä on sinun suosikki suklaasi jouluisin?




 Makoisaa illan jatkoa!
-A